Pääsiäinen on esimerkki vuosittain vietettävästä kristillisestä juhlapyhästä, jonka juuret juontuvat pitkälle menneisyyteen. Juhlan syyt kumpuavat noin 2 000 vuoden takaa Jeesuksen viimeisistä päivistä ja ylösnousemuksesta, ja siksi pääsiäistä pidetään kristinuskon vanhimpana ja tärkeimpänä juhlana. Historian tutkimukset ja evankeliumit kertovat kukin omaa tarinaansa siitä, mitä menneisyydessä todella tapahtui.
Vaikka emme yritystarinoita toteuttaessamme tee (ainakaan vielä) aikamatkoja vuosituhansien taakse, on pääsiäinen osoitus siitä, kuinka myös nykypäivänä jokaisella tapahtumalla voi olla kauaskantoisia seurauksia tulevaisuudessa. Tapahtumahetkellä organisaation sisäiset muutokset tai yrityskaupat voivat tuntua jopa mitättömiltä, ja vasta vuosien päästä huomataan, millainen merkitys toimilla on ollut yrityksen menestyksen kannalta.
Nykyhetki on tulevaisuudessa osa menneisyyttä. Siksi kaikella, mitä tänään tapahtuu, on vaikutusta tulevaan.
Toteutamme asiakasprojektejamme history marketing -hengessä, jonka mukaan yrityksen menneisyyttä hyödynnetään sen nykyisessä ja tulevassa toiminnassa. Yrityksen juuret, ainutlaatuinen tarina ja persoonallinen identiteetti luovat perustan history marketing -ajatukselle. Tällöin voimme selvittää, millainen yritys on menneisyydessä ollut, millainen se on nyt ja millainen se on tulevaisuudessa.
Vaikka 2 000 vuotta sitten ei vielä tunnettu termiä history marketing, tarinankerronta oli jo varmasti silloin arkipäivää. Talletetaan siis yhdessä tämän päivän tarinat, jotta ne ovat luettavissa ja koettavissa vielä seuraavienkin vuosituhansien ajan.
Hyvää pääsiäistä!