Meidän tarinamme
Kimmon esimerkin mukaisesti asiakaslähtöinen myyntityö on ollut Kirjakaaren vahvuus heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Jo kodinkoneliikettä Jyväskylän keskustassa pyörittänyt Mikko-isä oli leppoisa mutta tehokas myyjä henkeen ja vereen. Ei ole siis omena kauas puusta pudonnut.
Kaiken takana on tarina
Kirjakaari
Suomalaisen osaamisen sanansaattajana tuotamme laadukkaita julkaisuja ja viemme tarinat aina kansainvälisille markkinoille saakka. Oli tarpeesi tai toiveesi mikä hyvänsä, tuotamme juhlajulkaisuja, kuvakirjoja, historiateoksia, koulutusmateriaaleja ja muita tilaustöitä siten, että voit olla varmasti tyytyväinen lopputulokseen. Tavoitteenamme on tuottaa sellaista jälkeä, joka erottuu edukseen massasta ja jää takuulla mieleen.
Brandia
Me viestintätoimisto Brandiassa autamme yrityksiä kertomaan viestinsä koukuttavasti ja innostavasti. Tarinoissa on voimaa ja ne taipuvat moneen: tarinoiden avulla vauhditamme markkinointiasi, vahvistamme yrityksesi brändiä ja sitoutamme henkilöstöäsi. Mahdollisuuksia on loputtomasti – me autamme löytämään niistä parhaat. Meille jokainen tarina on ainutlaatuinen ja kertomisen arvoinen.
Verkkokauppa
Verkkokaupastamme löydät yhteistyökumppaneillesi, asiakkaillesi ja henkilökunnallesi laadukkaita kirjoja, joissa näyttävyyden lisäksi sisällöllä on merkitystä. Valikoimastamme löytyy erikoiskirjoja, jotka kertovat Suomesta ja suomalaisuudesta: mukana on tarinoita muun muassa ruoka- ja juomakulttuurista ja maamme kaupungeista. Toimitamme tuotteet luvatussa aikataulussa ja sovittuun hintaan.
Blogi
-
loka, 14
Kirja on valinta. Asenne.
Me kirja-alan toimijat ja järjestöt olemme mukana kampanjassa, jossa syysloma on nimetty lukulomaksi. Lukuloman teemana on matkustaminen: kirjan siivin voi matkata mihin tahansa, ja täysin ilmastoystävällisesti. Pidän kampanjaa ja sen sisältöä merkittävänä ja siksi aihe näkyy somessamme laajasti tällä viikolla. Kokosimme omien kirjojemme lisäksi myös yhteistyökumppaneidemme tarjonnasta vinkkejä, miten matkailla ilman hiilijalanjälkeä. Pääsen Kirjakaarella seuraamaanRead more about Kirja on valinta. Asenne.[…]
Read more Kirja on valinta. Asenne.loka, 2Paraskaan tarina ei menesty pöytälaatikossa
Kirjakaari ja viestintätoimisto Brandia ovat tänään mukana työpajassa, jossa pohditaan tarinallistamista osana brändityötä. Tarina ja tarinallinen viestintä ovat olleet maailmalla suosittuja jo pitkään, ja vihdoin aihepiiri alkaa näkyä myös Suomessa yhteisö- ja yrityskentällä. Meillä aiheiden parissa on painittu jo vuosia, mutta mikä on ydinviesti, jonka toivon kaikkien työpajaan osallistuvien tämän päivän jälkeen muistavan? Maailma onRead more about Paraskaan tarina ei menesty pöytälaatikossa[…]
Read more Paraskaan tarina ei menesty pöytälaatikossa -
kesä, 20
Mikä siinä työssä kestää?
Yritysmaailmassa törmätään usein tilanteeseen, jossa asiakas toivoisi työn valmistuvan nopeammin, kuin tarjouksessa on määritelty. Joskus päädytään jopa siihen, että työ tehdään itse. Kuulostaako tutulta? Usko tai älä, meillekin on käynyt näin. Tätä pohtiessamme löysimme hauskan videon siitä, kuinka projektiin varattu aika vaikuttaa työn laatuun: Tästä herääkin pari kysymystä. Miksi kukaan toteuttaisi projektia kiireellä ja hutaisten,Read more about Mikä siinä työssä kestää?[…]
Read more Mikä siinä työssä kestää?kesä, 13Kyllähän minä voin tämän itsekin tehdä
Tottahan toki, jokainen voi tehdä itse esimerkiksi tapahtumajulisteen, uudet verkkosivut tai kirjoittaa vaikkapa yritystarinan. Mutta oletko koskaan pohtinut, mikä on itse tehdyn työn vs. tilatun työn hintalaatusuhde? Otetaanpa esimerkki. Suunnittelet taloprojektia. Sinulla ei ole aikaisempaa kokemusta rakentamisesta, mutta olet katsonut paljon rakennusohjelmia, ystäväsi on tapetoinut seiniä ja serkkusi on käynyt nuorena poikana sähköalan ammattikoulutuksen. KyllähänRead more about Kyllähän minä voin tämän itsekin tehdä[…]
Read more Kyllähän minä voin tämän itsekin tehdä -
touko, 2
Jokainen yritys on tarinan arvoinen
Yritysesittelymme: Liikevaihto vuonna 2017: 102 miljoonaa euroa Työntekijöitä: noin 450 henkilöä Perustamisvuosi: 1951 Arvot: mm. rehtiys, yhdessä tekeminen, rohkeus, ilo Tunnistitko näistä faktoista kyseisen yrityksen? Ei hätää, harva tunnistaisi. Mutta entäpä tästä kuvauksesta yrityksen alkutaipaleelta? Yrityksen tarina juontaa juurensa Viljo Ratian omistamasta Printex-nimisestä kangaspainosta, jolle hänen vaimonsa Armi Ratia hankkii painettavaksi uudenlaisia, rohkeita kuvioita.Read more about Jokainen yritys on tarinan arvoinen[…]
Read more Jokainen yritys on tarinan arvoinenhuhti, 248 vinkkiä kirjoittamiseen
Teksti kuin teksti, saattaa moni ajatella. Laitetaan vain riittävä määrä adjektiiveja, verbejä ja substantiiveja pötköön, ja eiköhän se ollut siinä. Täydennetään varmuuden vuoksi vielä muutamalla asiantuntijaimagoa hyväilevällä termihirviöllä. Helpotuksen huokaus, klik ja blogikirjoitus someen. Yksinkertaista ja helppoa. Tekstillä on kuitenkin väliä. Vaikka jokainen voi raapaista minkä tahansa tarinan tyngän kaverilleen WhatsAppissa ilman välimerkkejä ja isojaRead more about 8 vinkkiä kirjoittamiseen[…]
Read more 8 vinkkiä kirjoittamiseen -
huhti, 18
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Spontaaneja roiskaisuja vai harkittuja viestejä – näin suunnittelet yrityksesi viestintää Vaikka kuluneella sanonnalla “hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” voisi pyyhkiä tiskipöydältä spagettikastikkeen roiskeet, on siinä kuitenkin vinha perä. Toki spontaaneillekin tempauksille on paikkansa ja aikansa, mutta yritysviestinnässä suunnitelmallisuutta ei kannata aliarvioida. Suunnitelma on kivijalka, jolle kaikki toiminta rakentuu. Yritysviestintä on omanlaisensa verkosto, jossa eri kanavatRead more about Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty[…]
Read more Hyvin suunniteltu on puoliksi tehtyhuhti, 11Miksi yritysblogin sisällöntuotantoon kannattaa panostaa?
Onko blogin päivittäminen pakollinen paha yrityksessäsi? Kirjoituksia täytyy julkaista, koska kaikki muutkin niin tekevät? Asia voisi olla toisinkin. Koska asiantunteva ja laadukas yritysblogi on tärkeä markkinoinnin kanava nykyajan digitaalisessa maailmassa, sen sisällöntuotantoon kannattaa satsata. Vaikka blogin hyödyt eivät välttämättä kilahda suoraan liikevoittona yrityksen tilille, kärsivällinen ja tavoitteellinen sisällöntuotanto palkitsee ennen pitkää. Kokosimme muutamia syitä, miksiRead more about Miksi yritysblogin sisällöntuotantoon kannattaa panostaa?[…]
Read more Miksi yritysblogin sisällöntuotantoon kannattaa panostaa? -
huhti, 3
Kirjoitin, näin, voitin – kirjoitustaito valttikorttina yritysviestinnässä
Oletko joskus kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka kieli ympäröi meitä kaikkialla, myös työpaikalla? Käänsitpä katseesi sanomalehden sivuille aamukahvilla tai sähköpostilaatikkoon tietokoneen ruudulla, erilaisten tekstien virta on loputon. Vaikka kuva, video ja ääni valtaavat ahnaasti alaa yritysmaailmassa, kirjallinen viestintä ja tekstit eivät katoa – päinvastoin. Kun pelkistetyt sanat joutuvat kamppailemaan yritysviestinnässä kuvien moninaisten merkitysten kanssa, yksinkertaisimmillaan oivaltavallaRead more about Kirjoitin, näin, voitin – kirjoitustaito valttikorttina yritysviestinnässä[…]
Read more Kirjoitin, näin, voitin – kirjoitustaito valttikorttina yritysviestinnässämaalis, 28Aasinsillalla pääsiäisestä history marketingiin
Pääsiäinen on esimerkki vuosittain vietettävästä kristillisestä juhlapyhästä, jonka juuret juontuvat pitkälle menneisyyteen. Juhlan syyt kumpuavat noin 2 000 vuoden takaa Jeesuksen viimeisistä päivistä ja ylösnousemuksesta, ja siksi pääsiäistä pidetään kristinuskon vanhimpana ja tärkeimpänä juhlana. Historian tutkimukset ja evankeliumit kertovat kukin omaa tarinaansa siitä, mitä menneisyydessä todella tapahtui. Vaikka emme yritystarinoita toteuttaessamme tee (ainakaan vielä) aikamatkojaRead more about Aasinsillalla pääsiäisestä history marketingiin[…]
Read more Aasinsillalla pääsiäisestä history marketingiin