b sisaltosivut1

Yritys

Kirjakaari on laadukkaiden erikoiskirjojen kustantamo ja Suomen johtava liikelahjateosten välittäjä. Yritys on erikoistunut Suomea ja suomalaisuutta käsitteleviin kuvateoksiin. Kirjakaari -nimellä yritys on toiminut vuodesta 2007. Kirjakaari tarjoaa myös kattavat painopalvelut edustamansa Saarijärven Offset -tuotemerkin kautta.

Asiakkaamme saavat saman katon alta kaiken kirjojen valmistukseen liittyvän palvelun: suunnittelun, sisällöntuotannon, graafiset palvelut, projektinhallinnan, painamisen, jälkityöt, varastoinnin ja logistiikan.

Kirjakaari palvelee pääasiassa yrityksiä ja yhteisöjä. Lisäksi Kirjakaari tekee tiivistä yhteistyötä kirjakauppojen sekä matkailun parissa toimivien jälleenmyyjien kanssa. Verkostomme avulla Kirjakaaren tuotteet ovat myös matkailijoiden sekä yksittäisten kuluttajien ulottuvilla. Tuotteemme löytyvät kätevästi myös verkkokaupasta.

Kirjakaaren johtavat toimintaperiaatteet ovat luotettavuus, laatu ja pitkäjänteisyys. Toimitamme tuotteet luvatussa aikataulussa ja sovittuun hintaan. Haluamme auttaa asiakkaitamme tarjoamaan yhteistyökumppaneilleen, omille asiakkailleen sekä henkilökunnalleen laadukkaita kirjoja, joissa näyttävyyden lisäksi myös sisällöllä on merkitystä.

Tuotteitamme käyttävät jo tuhannet yritykset ja yhteisöt ympäri Suomea. Alati kehittyvän ja kasvavan tuotevalikoimamme avulla pystymme palvelemaan niin olemassa olevia kuin uusiakin asiakkaita. Tarvittaessa toteutamme halutun teoksen myös tilaustyönä, asiakkaan toiveiden mukaisesti.

s kirjakaari yritys

Jätä yhteydenottopyyntö sivupalkin lomakkeella, niin otamme teihin yhteyttä! Käytössäsi on myös kirjapainopalveluiden tarjouspyyntölomake. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä myyjiimme ja pyytää tarjouksen.
Mikäli haluat antaa palautetta, voit tehdä sen täällä!

 

Kirjakaari
Kelohonka 2,
40740 PALOKKA
(014) 619 126
info(a)kirjakaari.fi
Kirjatilaukset
Puh. (014) 619 126
tilaukset(a)kirjakaari.fi
Seurakuntatuotteet
(014) 619 126
info(a)kirjakaari.fi

 

Henkilöstömme, kuvateokset ja kustannuspalvelut

johanna holkko toimitusjohtaja kirjakaariToimitusjohtaja

Johanna Holkko
041 540 6397
johanna.holkko(at)kirjakaari.fi
Kimmo Koistinen KirjakaariMyynti
Pohjois-Suomi

Kimmo Koistinen
040 723 2852
kimmo.koistinen(a)kirjakaari.fi

 

Mikael Pussinen KirjakaariMyynti
Keski-Suomi, Pohjanmaa

Mikael Pussinen
0400 975 342
mikael.pussinen(a)kirjakaari.fi
Risto Hamalainen KirjakaariMyynti
Itä-Suomi

Risto Hämäläinen
040 660 5370
risto.hamalainen(a)kirjakaari.fi

Kati Lahdemaki KirjakaariTuotantovastaava
Myynnin tuki, graafinen suunnittelu, logistiikka

Kati Lähdemäki
(014) 619 126, 050 514 5342
kati.lahdemaki(a)kirjakaari.fi

Henkilöstömme, painopalvelut

Pirjo Kunelius Saarijarven Offset

Myynti

Pirjo Kunelius
044 7270 223
pirjo.kunelius(a)saarijarvenoffset.fi

Ota yhteyttä

Lisää nimesi
Kirjoita paikkakuntasi
Virhe osoitteessa
Invalid Input
Invalid Input
Invalid Input

Yhteystiedot

Kirjakaari
Kelohonka 2, 40740 Palokka
Puh. (014) 619 126
info(a)kirjakaari.fi

Kirjakaari logo BW etusivu